maanantai 17. syyskuuta 2018

Aika menee nopeaa

Blogin päivittäminen tahtoo hieman unohtua. Uusimmat uutiset löytyvätkin nopeimmin fb Hahtuvan kennelin sivuilta. Mutta yritän myös tänne päivitellä silloin tällöin kuulumisia.

Kesä mennyt vauhdilla. Kotiin jäänyt pentunenkin kasvanut vauhdilla. Elsa tyttö täyttää pian 6kk. Ja pääsee lokakuun lopulla ensimmäiseen pentunäyttelyyn Seinäjoelle veljensä Hugon kanssa, mukaan lähtee myös muita kasvatteja.

Zera on myös astutettu viikolla 37 ja lokakuun puolessa välin tiedetään onko meille tulossa talvi pentue.

Elsa ~ Hahtuvan Lapin Lempi n.5kk

torstai 3. toukokuuta 2018

Pentulaatikossa

Pentulaatikossa pennut kasvaneet vauhdilla. 2.5.2018 pennuille tuli ikää jo 7vko.
Pienet rakkaus pakkaukset.

Pentuset 7vko, 2.5.2018

lauantai 10. maaliskuuta 2018

Pentu uutisia

Meillä eletään jännittäviä aikoja.
Ensi viikolla pitäisi syntyä Dolin ja Toivon pentuset. Tiineys aika on mennyt hyvin ja muutaman puuvilla palleron pitäisi syntyä vko:lla 11.
Jos kiinnostuit yhdistelmästä ota rohkeasti yhteyttä. Yhdistelmä:  Doli ja Toivo
Sijoitus ja osaomistus sopimuksia mietitään 💖

Pentueen emä Doli

keskiviikko 30. elokuuta 2017

ULTRASSA

Molempien narttujen tiineys varmistunut. Pentuja tulossa yhdistelmästä:
Zera ja Pepe     ja      Saaga ja Zulo

keskiviikko 2. elokuuta 2017

Hei!
Pienen odottelun jälkeen alkoi meillä lopultakin juoksut... Ensin Zera, viikonpäästä Saaga ja lopulta myös Doli. Kaksi ensimmäistä astutettu ja nyt jännitämme tulisikko meille mahdollisesti pentuja. Jos kaikki menee hyvin pennut syntyisivät syyskuunlopussa ja lokakuun alussa :)

YHDISTELMISTÄ:

 ZERA JA PEPE 
Zera: Polvet 0/0, Silmät: terveet. MyDogDna-passi/DNA tunniste, CMR2 normaali, BNAt normaali, VWD normaali. (Kaikissa passissa tutkittujen sairauksien osalta tulos normaali)
Pepe: Polvet 0/0, Silmät: terveet. MyDogDna-passi/DNA tunniste, CMR2 normaali, BNAt normaali, VWD normaali. (Kaikissa passissa tutkittujen sairauksien osalta tulos normaali)

 SAAGA JA ZULO
Saaga: Polvet 0/0, Silmät: terveet. MyDogDna-passi/DNA tunniste, CMR2 normaali, BNAt normaali, VWD normaali. (Kaikissa passissa tutkittujen sairauksien osalta tulos normaali)
Zulo:  Polvet 1/1, Silmät: terveet. MyDogDna-passi/DNA tunniste, CMR2 normaali, BNAt normaali, VWD normaali. (Kaikissa passissa tutkittujen sairauksien osalta tulos normaali)

Tiedusteluja voi laittaa s.postiin, muistathan kertoa itsestäsi ja perheestäsikin jotain.
Mahdollisesti sijoitus kotia etsitään nartulle sekä urokselle :)